maanantai 12. lokakuuta 2026

Pyytämättä ja yllätyksenä

 Niin se vaan on, että tämäkin kukkahattutäti on eläkeläinen.
Tarinassa on kuitenkin komiikkaa mukana, kun en tiennyt lain ja asetuksen kiemuroita.
Kuinka kaikki kävi lyhyesti kerrottuna:

Sain kesällä kirjeen hienon A4-kokoisen, jossa ilmoitettiin eläkkeelle jäämisestä ilman mahdollisuutta valittaa asiasta.

Hämmennys ja uteliaisuus sai kyselemään eläkevakuutusyhtiöltä asiaa tarkasti, sillä yllätys oli melkoinen.

Vastaus oli, että osatyökyvyttämyyseläkkeellä olevat potkaistaan eläkkeelle alimman mahdollisen ajan kohdalla, Tästä ei ollut tietoa minulla, eikä liioin työnantajalla. Olimme ihan kummissamme asiasta, että miten nyt edetään.

Lisäksi eläkesysteemissä on se ero terveiden kirjoissa olevien eläkkeelle jäämisen kanssa, että työsuhdetta ei tarvitse katkaista. Terveiden on nääs irtisanottava itsensä ja oltava yksi päivä eläkkeellä, jonka jälkeen voi tehdä uuden työsopimuksen ja jatkaa töiden tekoa.

Osatyökyvyttömän ei tarvitse, kun ottaa vastaa eläke sen kuun ensimmäisenä päivänä, jona on ilmoitettu, että eläke alkaa. Työsopimus voi jatkau sellaisenaan, kun on ollutkin, kunnes jää pois töistä omasta tahdosta.

Palkasta menee edelleen eläkemaksu, joten jäädessäni aikanaan pois töistä eläkkeelle oikeasti, lasketaan eläke uudestaan sen mukaan, kun olen vielä tienannut siihen lisäosaa.

Tulipas pitkä juttu, mutta nyt tiedätte tekin, että tässä on iso ero, jota ei suurin osa ihmisistä tiedä.

Aloitus

 Hei kaikille.

Olen ollut hiljaa pitkän aikaa.

Pohdintoja on ollut siitä, mitä tänne kirjoittelisin ja millaisena "tietotoimistona" tätä ylläpitäisin.

Lopputulemaksi olen saanut tällaisen ajatuksen ja uuden alun:

En vertaile toisiin julkaisuihin omia tuotoksiani.

Lopetan toisten kirjoitusten kateellisen seuraamisen.

Olen oma itseni.

Kirjoitan sellaisia juttuja, jotka minua itseäni kiinnostaa, huvittaa, mietityttää tai kirjoitututtaa.

Olen siis vartaisuudessa vain kukkahattutäti omine pohdintoineni ja ajatuksineni.

Pyrin kuitenkin pitämään kirjoitelmani sen verran lyhyinä, että itsekin jaksaisin ne lukea, jonkun toisen kirjoittamina. Olenhan hidas lukija, jonka luku ja kirjoitustaito ovat lähellä luki-häitiötä. En millään jaksa itse lukea pitkiä juttuja, joten en niitä teille luettavaksi ala kirjoitella.

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Adventti

 

Vanha kuva, mutta byt on aika alkaa etsiä kynttilää ja koristetta, jotta joulutunnelma klytöö mielen.

tiistai 20. elokuuta 2024

Voihan allergia

 Heissan,

Enpä ole aikoihin kirjoitellut, kun ei ole jotenkin tuntunut juttuni sellaisilta, että olisi jotain kerrottavaa.

Nyt on, sillä otsiokon mukaisesti allergia rehottaa.

Varoitukseksi kaikille, jotka tämän sattuvat lukemaan ja varsinkin allergisille.

Asiaan:

Tontiltamme kaadettiin muutama puu; leppä ja jonkinlainen havupuu, joka ei ole tavis suomalainen, vaan jokin ympäri vuoden vihreä ja silti vähän lehtikuusimainen. Puu tuoksui vahvasti tervamaisesti, mutta ei tervalle, vaan eukaliptustervalle tai ei kuitenkaan sillekään, vaan hajupuulle, jossa monia vivahteita kun katajankin taisin siitä löytää. 

Tuolla aiemmin jossain vaiheessa meiltä kaatui tammesta noin puolet ja kaadettiin hallitusti loputkin, josta suurin osa käytettiin saunapuina, koska me emme harrasta puutöitä. Muutamia osia annoimme puutyöharrastajille materiaaliksi kuitenkin.

Tamme osalta kävi niin, että pilkkoessa ei tuntunut missään, mutta myöhemmin oli silmien kirvelyä, veden valumista silmistä, ihottumaa ja turvotusta, josta sitten ihmettelyn jälkeen totesimme, että allergiaa. Söin muutamia antihistamiineja ja sillä selvä silloin.

Nyt tämän omituisen hajustepuun kohdalla ei ollutkaan niin helppoa, ehei.

Silmistä alkoi vesi vuotamaan jo hajun alkaessa ja lisää tuli, kun alkoi kutisemaan ja vähän naamakin turposi. Tähän en heti reagoinut, kun kovapäinen olen, joten sinnikkäästi tein ja sain puolet tehtyä, kun totesin, että nyt riittää.

Riitti, kun jouduin ottamaan samana päivänä yhteensä neljä (4) antihistamiinia, että sain oltua,

Yö oli sitten vielä rauhaton ja unenseuraajani mukaan en virkistynyt ollenkaan, joten mukuin sitten myös aamupäivän. Uskottava on, että allergia vaivaa ja mies joutuu tekemään loput.

Menin sitten kuitenkin pinoamaan niitä ja silmät vetisinä tein, jotta seuraavanakin iltana otin sitten suosiolla neljä antihistamiinia, että saa nukutuksi. Yö menikin paremmin, kun edellinen.

Vielä piti tonopään kokeilla, että voiko niiden allergisoivien puiden avulla tehtävää ruokaa syödä ja krillimme toimiessa puilla tein tulet ja paistoin lihat. Arvaat varmaan, että ei ollut hyvä ajatus sekään, sillä sain siitäkin oireita, mutta vähemmän, kun edellispäivinä.

Tänään, kun tuosta krillaamisesta on kulunut jo muutama päivä ja oireet hävinneet, enkä illalla ottanut, kun yhden antihistamiinin, niin meniin metsään kävelylle koiran kanssa. Suomalainen sekametsä ja siellä koiran onnellista kirmailua katsellessa ja käyskennelläsni sieniä vähän katsastin tunni ajan, niin jo minulla silmistä alkoi vesi vuotamaan ja pahalta tuntumaan. Allergia ilmoitti olemassaolostaan tänäänkin, vaikka en eilen, enkä tänään ole haistanut "hajupuuta" kertaakaan.

Opetus tämäkin, että varotaan puuta, joka antaa jotain hajua, koska siitä saan allergiaoireita.

Toisaalta olen aina ajatellut, että Jumalalla on syynsä antaa minulle tällaisia juttuja. En vaan nyt tiedä tähän millainen syy tällä kertaa on, mutta sen tiedän, että turhaa tätä ei ole minulle annettu. Jotain pitäisi muuttaa, oppia, oivaltaa, tajuta, tehdä toisin tai jotain.

Kiitollisena vastaanotan tämänkin inhimillisen harmin, sillä kaikki tulee minulle Jumalalta ja aina armosta avuksi oikeaan aikaan.

Anteeksi tylsä kirjoitus ilman kuvia, mutta tähän asiaan ei kuvia ole otettuna.

lauantai 4. syyskuuta 2021

Syksy ja liiteri

 Syksy,

Mikä ihana tekosyy kulkea metsässä keräämässä luonnon tarjoamaa satoa.
Pihalta emme saaneet satoa lainkaan, koska myyrä on löytänyt perunamaan. Istutin kolmekymmentä perunaa ja ne kasvoivat ihan hyvin, ainakin päällepäin, kunnes alkoivat hävitä.
Etsiessäni syytä löysin kolon, sitten toisen ja lopulta olin löytänyt monia koloja ja katsoessani yhden perunan tyveen löysin osaksi syötyjä perunoita. Jtin ne loputkin sitten myyrälle evääksi.
Enää en voi viljellä mitään, koska edellisenä kesänä oli porkkanaa, perunaa, herneitä, nauriita ja retiisejä kasvamassa.
Siitäkään emme saaneet syödäksemme muuta, kun perunaa, koska puput kävivät syömässä kaiken muun. Siksi tänävuonna laitoin kasvamaan perunaa ja valkosipulia, mutta ne söi myyrä.

Liiteri,


Tällainen 2metriä on tuo oven seinä ja tuo pitkä seinä on 2,5metriä.
Ei ole iso, eikä tarvitse olla, koska siellä tullee olemaan vain käyttämämme polttopuut.
Polttopuita käytämme saunan lämmitykseen ja grillamiseen.
Liiteri on kuvassa edelleen valmistajan tiloissa, eikä ole vielä pihallamme.

Hyvää syksyä kaikille


sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Työ ja terveys +

Siinäpä kaksi vairsin tärkeää asiaa.

TYÖ

Työtä olen saanut ja tehnyt puolisen vuotta.
Ihmeellisesti on tapahtunut, kun vajaakuntoinen ja työnhaluinen ei millään saanut töitä. Kunnes päätin olla työkuntoinen ja mennä omia polkuja ilman lääkärin lupaa.
Ensin pääsin työkokeiluun naapurissa olevaan firmaan, jonka jälkeen pääsin kaupan kassalle vuokrafirman kautta. Siinä sitten hain töitä lisää ja pääsin sanomalehden jakajaksi. 
Sanomalehtiä jaoin vähän vaille kaksi vuotta ja joitain kassavuoroja siihen lisäksi.
Sitten pääsinkin päivätöihin ja kuukausipalkalle siistijäksi ja vielä oppisopimus siihen kylkeen laitettiin.
Nyt tyytyväisenä teen töitä arkisin 8-15.45 ja saan siitä kuukausipalkan.
Eipä olisi uskonut, että pian kuuskymppinen ja siipeensä saanut pääsisi vielä oikeisiin töihin, mutta niin vain kävi.

HUVI

Kuvassa soodastreem pulloja pesen kypärä päässä, koska piti testata Q2 plootuuttiyhteys isännän kanssa. Toimi hyvin, joten on taas mukava ajella isännän kanssa peräkkäin moottoripyörillä ja jutella.

TERVEYS

Joskus aiemmin laitoin kuvankin sääristä, jossa on sarcoidoosi.
Tuo sarcoidoosi ja psori on nyt hoidossa ja ihme kyllä yhdellä ja samalla viikkopistoksella hoidetaan molemmat. Tilanne on nyt siltä osin suhteellisen hyvä.


tiistai 1. tammikuuta 2019

Popkornia tulemaan

Popkornia tekee mieleni silloin tällöin.

Mikrossa helposti ja ketterästi, niin uudenvuoden kemuihin kun huvin vuoksi.

Kaupan mikropopkornit.

vai

Kattila?

EI, EI!

Kannellinen pyrexvuoka,
voita, popkornijyviä ja mikroaaltouuni.

Voita(vähän) ja popkornijyviä pyrexvuokaan.

Kansi kiinni ja mikroon.

Voima täysille ja aikaa noin 7-10minuuttia ja odotetaan, poksahduksia, kuten mikropopkorniohjeissa.

Kippo tulee kuumaksi ja popkornit sopiviksi oman makuni mukaan maustettaviksi.

Sopivasti maustettuna, koska maustamisen voi tehdä just niinkun haluaa.

Voin tai öljyn määrää säädellä maun mukaan, kuten voisulan lisäämistä kokeilla ja suolata oman mieltymyksen mukaan, että tulle just itselle suussa sulavia popkorneja. 

Nautitaan hyvässä seurassa vielä lämpiminä.

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Tautinen syksy

Tautinenpa hyvinkin.

Edelleen sairastan samaa jalkavaivaa!

Siis;
Sääressä on reikä, joka vuotaa.

Olen käynyt lääkärissä jo "isolla kirkolla(keskussairaala)" asti, mutta, mutta...

Kaksi näytettä on jo otettu ensin sairaasta kohdasta ja nyt tervemmästä jalasta.
Niin, molemmat jalat ovat jo kipeänä ja ihomuutoksia on, varsinkin värin osalta.
Täytyypä ottaa kuva tännekin.
Vasemmalla oleva oikea jalka(hihii.hihihii), jossa se reikä on.
Reikä on nyt aika siisti, vaikka hiemankellertää, eli pian taas on mätämäisen aineen tuloaika.
Värimuutokset eivät näy niin selvästi, kun todellisuus on ja näkyvät silti.
Polvessa oleva musta piste on viimeisin näytteenottopaikka, jossa on vielä musta rupi.
Joulukuussa saan tästä vastauksen, joten aikaa on mennyt huhtikuun puolesta välistä asti tähän elämää hankaloittavaan ja yleiskunnon alasvievään vaivaan.

Ottaa päähän!



torstai 18. lokakuuta 2018

Sato

Kevään kylvöistä tuli vähän satoakin.
Siis porkkanat ovat tässä.
Nauriita syötiin muutaman kerran ja perunoita kanssa.
Herneitä ohi kulkiessa sai maisteltua mukavasti.
Salaatti ei toiminut, kasvoi kylläkin. Eli ei käytetty, joten oli turha istutus.
Tilliä syötiin, muttei säilötty, vaikka kuivaamalla olisi riittänyt tulevaksi talveksi.
Viimeksi mainittu kuivaus jäi, koska edelleen sairastaminen vie voimia.

Uusi näkökulma

Tuhlaajapoikako se siinä

Avasin La-iltana telkkarin ja kanava sattui olemaan ALFA-tv.
Su-aamuna avasin myös telkkarin aamukahvia laittaessani ajankuluksi ja taas oli ALFA-tv ja vielä saman ohjelman uusinta, mikä kummastutti ja häiritsikin hieman.
Molemmilla kerroilla sama lontoonmurretta puhuva mies saarnasi tuosta niin tutusta Tuhlaajapojasta, eli tuhliksesta.

Mikä uusi näkökulma?

Ei, ei tuo saarnamies mitään uutta asiaa löytänyt.
Samalla lailla hän kertoi tuhlaajapojasta, vanhemmasta veljestä ja Isästä, ku ennenkin.

Missä se uusi näkökulma sitten oli?

Minun päässäni!

Heräsin miettimään sitä, kun kertomuksen Talo ei ollut mikään pieni torppa, vaan iso kartano, siis meidän oloihimme verrattaessa.
Otetaan nyt esille vaikka satavuotta sitten ollut kartano, jossa on sata hehtaaria peltoa, toinen sata hehtaaria metsää ja navetassa parikymmentä lypsettävää lehmää, ynnä kanala ja lampaita.
Tuolla Suomalaisella tilalla olisi ollut ennen traktoriaikaa renkejä ja piikoja tekemässä arkisia töitä; navetassa, kanalassa, lampolassa, pellolla ja metsissä.

Tässä se on!

Tuhlaajapoikakertomuksessa oli siis ne palvelijat!
Heidät mainitaan puolihuolimattomasti Luukas 15: 22, 26, 27.

Keitä he ovat?

Tuhlaajapoika on parannuksen tekijä.
Vanhempi veli ylpeä, vihainen, itserakas, kaikki minulle-tyyppi, kateellinen ja, ja.
Isä on Jumala.

Palvelijat, keitä he ovat?

Palvelijat, joista ei kerrota mitään muuta, kun se, että he tekivät työnsä ja ilmeisesti olivat niissä juhlissa, jotka Isä määräsi poikansa palattuaan vietettäviksi. Näin ajattelen siksi, että missään ei mainita juhliin osallistuneiden statusta tai, että heitä olisi kutsuttu lähitaloista.
Toisaalta ajattelen, että myös vanhemman veljen kanssa oli joukko palvelijoita, koska hän palasi pellolta töitä tekemästä, eli joukko uskollisia kannattajia.

Näkökulmana voisin kirjoitttaa ja kirjoitankin, että juhliin menneet palvelijat olivat niitä Jumalan lapsia, jotka tekevät sen, mitä kuuluukin.
Palvelevat nöyrästi, kuuliaisesti, ylpeilemättä, katkeroitumatta, asemaansa tyytyen ja iloiten.

Ne palvelijat, jotka olivat vanhemman veljen seurassa, olivat hännystelijöitä, jotka tottelivat vanhempaa veljeä ja siten kapinoivat Isää vastaan.
Apua!
Tuohon, Isän palvelijan, asemaan pääseminen olisi paras tavoite, jonka olen löytänyt suhteessa Jumalaan.
Olen sopimaton tuohon osaan, joten täytyy tehdä parannusta monesta, monesta asiasta, jotta pääsisin edes lähelle.
 Ihailen heitä,
jotka seurakunnissamme ovat noita palvelijoita.
He tekevät arkeaan tavallisesti ahkerioiden Herran neuvossa ja opastuksessa siten, että eivät saa kiitosta tekemästään, koska ovat yhtä huomaamattomia, kuin kertomuksen palvelijat.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Tautinen kesä

Kyllä sanan mukainen kesä.
Ei ole ollut kovin mukavaa, vaikka enimmäkseen olen töissä kyennyt käymäänkin.
Taidanpa mennä jälleen kerran lääkäriin ja sanoa, että joko tutkitaan jalat tai pää, mutta nyt en lähde ennenkun tutkitaan. JA PISTE.
Olen sen kerran tehnyt ja silloin oli kyse polvesta, joka kiukutteli koko kesän.
Sanoin;" Hyvä on. Minun polvessa ei ole mitään vikaa, joten lähete suljetulle osastolle, jossa tutkitaan pää siksi, että väitän polven olevan kipeä."
Lääkäri kysyi, että oonko tosissaan, mihin sanoin; " No tätä polven vaivaa on jo monesti juteltu, eikä kukaan teistä lääkäreistä ota vakavasti, että olen jo kolmekuukautta ollut saikulla. Joten nytkin sanoit, että mistä sen tietää ja onhan noita kipuja kaikilla silloin tällöin. Nyt on mun mitta täysi ja siksi annan kaksi vaihtoehtoa; joko tutkitaan polvi tai suljetulla tutkitaan pää. "
Lääkäri laittoi lähetteen ja polvi tutkittiin.
Vika löytyi ja saatteena, ettei koskaan parane.
Nyt on erilainen vaiva, mutta kärsivällisyys loppu, joten taidan tehdä samallaisen lääkärikäynnin tämän kuukauden aikana.
Siitä sitten lisää toisella kertaa.
Mukavaa alkavaa syksyä.

torstai 10. toukokuuta 2018

Ohoh, nyt on kesä.

No, joo.
On sairasteltu ja vihdoin helpottaa.
Vihdoin kuva tammen roikaleesta.
Tuossa se pönötti kumollaan.

On se siinä 1/3nurin.
Onneksi robotti-leikkurimme Puppe säästyi osumalta.

Tuo menneistä.
Nyt tähän Helatorstaihin.

Kun on säätila hyvä ja kesä alkamassa, niin piiperrän viherrystä minäkin.
Puutarhatöitä ihan tein, vaikka viherpeukaloa ei ole lain.
Oikein kolme lavakaulusta käytössä!
Niissä kasvaa perunaa, porkkanaa, tilliä, salaattia, naurista ja hernettä.
Siis jos kasvaa, sillä kylvetty on.
Neljännessä onkin pensasmustikkaa, jos vaikka sais marjoja.
Tammikin jo viimevuonna kaadettiin, mutta talven alle kumoon jäi.
Nyt olisi tarkoitus keräillä risut polttopuuksi ja saunaa lämmitellä.

Osa jo syksyllä metrisiksi ehti, mutta tammelle allergisena vain tunnin päivässä mahdollisuus edetä.
Tuossa tuo tuoli mittana tammen tyvipöllin vieressä.
Oli se melkoinen puu.


maanantai 3. heinäkuuta 2017

Tammi

HARMITTAA!!!!

Harmittaa, ettei mulla ole tälläerää antaa valokuvia jutun mukaan.
Harmittaa tuo tammi ja tammen tekoset.

Meillä on talon nurkalla komea(ei enää niin komea) tammi.

Tammi päätti eilen jakaantua.

Mies sanoi minulle perjantaina, että taitaa komposti mennä pian rikki.
Kävin katsomassa, enkä mitään vikaa nähnyt.

??????????

No eihän siinä vikaa ollutkaan, silloin, vaan nytpä on.

Mies oli huomannut, että tammi on halkeamassa ja osa kaatuisi juuri tuon kompostin päälle.
Sunnuntaina kello kahdeksantoista aikoihin olimme sisällä ja kuulimme rytinää.
Tammi oli päättänyt yhden kolmasosan koostaan luovuttaa pois.

Rytinän kuullessamme läksimme aikuisen rauhallisuudella ja vakaudella tallustamaan ulos, ilman ensimmäistäkään juoksu- tai kiiruhtamisaskelta.

Ei se komposti minua pahasti harmittanyt, vaikka vähän se on könöllään ja toinen kansistakin sai kipeää.

Kiire tuli minulle kun totesin, että meillehän äskettäin paistoin grillissä makkaraa ja vielä tuo mokoma oksiston alla savuttaa.

Grillimme on kolmen, 60cm halkaisija ja 30cm korkean, kaivonrenkaan pino.

Hain käsisahan ja aloin kaivaa grilliä esiin sahailemalla oksia.

Mies haki puukkosahan, akkusellaisen, ja rupesi avuksi. Puukkosaha osoittautui ERITTÄIN hyväksi välineeksi tässä hommassa.

Kun olimme grillimme avoimeksi saaneet, niin muutamat tammenlehdet olivat jo käryämässä, joten vaara estetty. Onneksi aloin tuota uhkaa torjumaan.

Vielä jonkin aikaa jatkoimme ja saa nyt olla, kunnes on sateetonta, eli huomiseen.

Varjelusta oli paljon, sillä talon vieressä tapahtui eikä taloomme tai muuhun rahan arvoiseen ei osunut lainkaan.

Toivottavasti saan tähän kuvan lisättyä myöhemmin.
Muisti ei riittänyt, yritän myöhemmin uudestaan.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Antibioottikuuri

On se kumma, että ihminen on näin mätä, kun kirjoittaja.

Hmh!

Talikynttilät ja muut liekinheittimet käyttöön ja mätäneminen antibiooteilla kuriin, jälleen kerran.

Jo lapsena kärsin tästä mätänemisestä.
Taitaa olla mätää tässä ihmisen lapsessa enemmän kun toisissa.

Pahin oli kansakouluikäisenä, kun oli seitsemän paisetta pienessä kropassa yhtäaikaa.

Tällä kertaa vain kaksi paisetta ja molemmat hankalassa kohdassa.
Vaatteet hankaa, eikä sille voi mitään.
Laastari tai muu suojariepu ei pysy samasta syystä, joten hain kuurin.

Ensinnä ilmestynyt puhkesi päivä kuurin alkamisesta ja aiheuttaa harmia sotkemalla vaatteet.
Pesukone on likaisia vaatteita varten, onneksi.

Nyt otan rauhallisesti antibiootteja kymmenen päivää, tällä erää.

Kuten Kaikkea Hyvää -blogisti niin hyvin mainitsi on antibiootit otettava rauhallisesti.

Toivottavasti teidän Juhannuksenne on parempi ja ilman antibiootteja.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kulunut surullinen viikko

On ollut viikko, jona hyvä presidentti haudattiin valtiollisin menoin.
Katsoin nuo hautajaiset ja elin surussa mukana, sillä kuulun niihin, jotka itkevät itkevien kanssa ja nauravat nauravien kanssa.
Samalla pohdin kaikkia leskeksi jääviä, niin miehiä kun naisiakin.
On sitten nuori tai vanha leski, niin suru on käsittämättömän suuri.
Siinä voi olla mukana, kuten Assi oli aitinsä tukena ja suru on yhteinen suurelta osin.
Kuitenkin lesken suru on erilainen verrattuna lapsen suruun, sillä leski on elänyt rinnalla ja lapsi on aikuistuttuaan muuttanut pois ja katsoo asiaa etäämmältä.
Tuli koskettavasti mieleeni omien vanhempieni kohtalo, kun isäni kuoli ja äitini jäi yksin.
Samalla lailla suru näkyi äidistäni, kun mitä välittyi Tellervo Koivistosta.
Samassa riipaisevaa, hellyttävää ja vahvaa tunnetta sisältävää tilannetta, jota katsoessa suuri osa katsojista sai kyyneleitä silmänurkkaan, niin sain minäkin.
Elämä jatkui äitini kohdalla ja niin elämä jatkuu Tellervo Koivistonkin kohdalla. Tosin aikaa ei tiedä kukaan, kuinka kauan.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Olenpa elossa minäkin

Kylläpä aika rientää.
Enpä ole kovin usein tänne kirjoitellut, en.
Nyt on kuitenkin sellainen aika, että jotain väliaikatietoa kuitenkin.

Olen jälleen sairastellut ja voin kirjoittaa, että se ei ole mukavaa.
On sarcoidoosia, psoria ja sen sellaista, sekä kolmen kuukauden kortisonikuuri.
Toisaalta on myös hyvääkin tapahtunut, kyllä, hyvää on tapahtunut ja kerron sen seuraavaksi.

Olen työttömänä ollut seurakuntamme kirpputoritätinä kolmesta seitsemään tuntia viikossa palkan eestä ja 
23 -27 tuntia harrastamassa, ettei ihan kotiinsa sohvaperunaksi homehdu.
Yli vuoden olen näin toiminut ja kas, nyt on TE-palvelut keksinyt, että näin ei voikkaan toimia, koska olen ollut kuntouttavan työtoiminnan ohjaajana.
Mun maalaisjärkeni ei ymmärrä, että koko vuoden 2016 on toiminut ihan hyvin, mutta nyt en kelvannutkaan enää.
Tästä seurasi se, että kuntouttavan työtoiminnan sopimuksen yksi osapuoli(kaupungin täti) osasi sanoa "taikasanan"; työkokeilu.
Kysyin sitten TE-palveluista, että kuulin vaihteeksi tälläisen sanan.
Siellä TE-palveluissa asioitani tarkasteleva täti sanoi tähän, että hyvä idea.
Läksin etsimään työkokeilupaikkaa ja ehdin kysyä kolmesta paikasta, kun ensimmäinen sanoi, että hänellä olisi mahdollisesti piilotyöpaikka, jos vain kelpaa työkokeilupaikaksi.
Niin meni pariviikkoa odotellessa ja sain tietää, että tuo paikka oli minua varten ja sopimus tehtiin.
Kun sopimus iltapäivällä tehtiin, mieleni oli hyvä ja seuraavana päivänä sanoin toiseen paikkaan, johon olisin päässy, että myöhästyivät.
Tänään olin ensimmäistä päivää työkokeilussa ja tuntui mukavalta tehdä asioita, jotka kiinnostavat.
Työkokeiluna on toimistotöitä, koska lääkäri on antanut tänävuonna B-lausunnon, jossa kielletään kaikki muu paitsi toimistotyö.
Onkohan tämä nyt sitä johdatusta?

maanantai 2. tammikuuta 2017

Jopas, jopas ...
Nyt on mennyt tilastollisesti noin puoli vuotta edellisestä kirjoituksestani, joten pyydän anteeksi ajatuksen juoksuni tänne ehtimättömyyttä.

Olen jotenkin ollut väsyksissä ja allapäin, mutta siihen on löytynyt ihan terveydellisiä syitä, joita on hoidettu ja siksi jaksan nyt paremmin.

Toivon, että syksysi, joulusi ja vuodenvaihteesi on ollut elämisen arvoinen.

Tässä joulunpyhinä taas kerran pohdin näitä joulun sanoman ihmeellisyyksiä, joten kirjoitan teillekin ajatuksiani.

Joulumottoni on: "Jeesus syntyi tänne kuollakseen meidän tekemisiemme tähden."

Siis syntyminen on tärkeää, että voi kuolla, joo.
Me kun laitamme Jeesuksen jokaisena jouluna takaisin talliin ja seimeen, vaikka aikainen mieshän tuo on ja VANHA. Niin, vanha mies, koska meidän laskentamme mukaan noin 2017vuotias. Johan siinä on ikää kerrakseen ja vieläkin laitamme vauvanuken talliin ja seimeen.
Eipä ihme, että uskomme on niin lapsellista ja aikuisuutemme hengellisissä asioissa keskeneräistä.

Minulle tuo Jeesuksen syntymäpäivä on ihan jees juhla. Tosin itse olen paljon enemmän saanut pääsiäisestä, sillä se on armon todeksi tulemisen juhla Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen, sekä jälkinäytöksenä olevien taivaaseen astumisen ja helluntain takia.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille.

torstai 26. toukokuuta 2016

Hei,
En ole aikoihin kirjoitellut.
On jo aika saada kirjoitetuksi jotain, että ymmärrän itseäni paremmin.

Elämässä tapahtuu kaikenlaista ja ajattelin kirjoitella edelleen näitä oivalluksiani, ajatuksiani ja avautumisia sen lisäksi, että kertoilen mielestäni mielenkiintoisia oivaltavia juttuja.

Esimerkiksi vaikka tämmöinen tarina:
Olen ollut helluntailainen jo 36vuotta ja alkuun sain monesti kuulla virkkeen:"Et voi olla oikeasti uskossa, koska sinulla on ongelmia." tai "Uskovaisella ei voi olla ongelmia."
Olen taistellut tuota vaastaan ja syystä.
Me olemme ihmisiä ja ongelmattomuus on lähes mahdotonta.
Tämän kuukauden aikana havahduin totuuteen, että molemmat ovat oikeassa.

Kuinka?

Ihminen on ihminen ja uskovainen kulkee täällä kokonaisuutena, joka siirtää kaikki ongelmansa Jeesuksen kannettavaksi, mikä antaa vapauden ongelmista, vaikka ne edelleen ovat olemassa.
Siis uskovainen ei kanna ongelmiensa taakkaa, vaan ainoastaan elää niiden seassa armollisen Jumalan käsivarsilla. Ongelmat ei siis enää rasita taakkana, vaikka niiden kanssa elää ja näin uskova ihminen voi sanoa, ettei hänellä ole ongelmia, vaikka inhimillisesti näyttääkin hukkuvan ongelmiensa alle.
Mikä armollinen taakan siirtomahdollisuus meille uskoville on annettu!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Haa...
Olen löytänyt jälleen matonkutomisen.
Kyllä omat kangaspuut on hyvä hankinta.
Sain aikaiseksi sen, että loin 15m loimia kaksin kappalein.
Lankana on yhdeksänsäikeinen kalalanka ja sidoksena palttina tiheydeltään kaksi lankaa sentillä.
Kudontaleveys on 80cm ja selkävaivaisena nyt aluksi vain metrin päivässä sallin tätä nautintoa, kiukun poistoa, ajanvietettä, hupia ja hyötyä itselleni.
Tietenkin voi olla, että työt haittaavat harrastuksia, kuten yleensä kaikilla, joiden työ ja harrastus, ovat eriasioita.
Nyt jo tänä vuonna olen tehnyt seuraavien kuvien tuotokset.

Tuo musta on kokeilu videonauhasta ja ihan toimivaa, mutta taidan laittaa kaksinkertaisena muovimattoon, ettei tule liian ohutta.
Punainen alue on hapsuvaraa ja sen jälkeen on kynnysmatto meidän kulku-ulko-ovelle.
Tuo pitempi on sitten kaveri tuolle kynnysmatolle.
Näin on nyt virinnyt vuoden aluksi uusi-vanha harrastus.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pitempi vapaa, joten saa kaikennäköisä mukavaa, kivaa, harrastuksia ja olemista tehtyä.
Kuten
Joo oo
Olen saanut eilen ja tänään tuon aikaiseksi.
Siis loimen tukille, niisiin, pirtaan ja aloituskuteet testaukseen.
Hermoa vähän rassas, mutta sen tekee, kun tietää saavansa mustaa muovimattoa videonauhoista.
Ka myöhemmin jotain muunväristäkin, koska loimi on 15m ja toinen jo odottamawsa samanmoinen.
Mukavaa, kun onkivaa...