sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pitempi vapaa, joten saa kaikennäköisä mukavaa, kivaa, harrastuksia ja olemista tehtyä.
Kuten
Joo oo
Olen saanut eilen ja tänään tuon aikaiseksi.
Siis loimen tukille, niisiin, pirtaan ja aloituskuteet testaukseen.
Hermoa vähän rassas, mutta sen tekee, kun tietää saavansa mustaa muovimattoa videonauhoista.
Ka myöhemmin jotain muunväristäkin, koska loimi on 15m ja toinen jo odottamawsa samanmoinen.
Mukavaa, kun onkivaa...

maanantai 21. joulukuuta 2015

Onpas kauan aikaa siitä, kun olen tänne kirjoittanut.
Joulu tulla jollottaa ja minä vaan olen.
Missä on Joulutunnelma???
Eipä ole, ei.
Jouluahdistus on.
Kyllä on niin, että Jeesuksen syntymäpäivä on ihan kummallinen traditio.
Jeesus on edelleen pikkuinen kapaloissa oleva vauva.
Kummaa on se, että laskennallisesti tuo kuuluisa Jeesus on yli 2000 vuotta vanha.
Miten kuvaelmissa kuitenkin päivästä aina kahden vuoden ikäiseen asti.
Siis ainakiin Tiernapoikien esityksessä on tuo pakolaisuus mukana.
Toinen kummallisuus on lahjat.
Syntymäpäiväsankari saa lahjat, eikö niin.
Joulussa kuitenkin lahjomme toisiamme ja syntymäpäiväsankari jää ilman lahjaa.
Vielä sekin, että vietämme syntymäpäivän aattoa, vaikka 25päivä on "virallinen" vanhenemispäivä.
Siinäkin on kummallista se, että päivä on sovittu olevaksi 25 Joulukuuta ja vuosi vaihtuu 31 päivän iltayöstä. Kuinka voi olla, että ajanlaskun alkaminen Jeesuksen syntymästä, mutta ei se olekkaan samana päivänä tuo syntymäpäivä ja ajastajan vaihtuminen seuraavaan. Kummallista!
Omituiseksi asian tekee myös loppiainen, sillä Jeesus ympärileikattiin lain mukaan kuudentena päivänä ja loppiainen on tuon päivän ja itämaan tietäjien muistopäivä.
Hmmm....
Vuodenvaihteeksi siis sopisi, hmmm...
Kummallista????
Sitten on vielä tuo Jouluahdistus, että kerrassaan kaikenlaista.
Mukavaa, antoisaa, Jeesuksen syntymäpäivän mukaista yhdessäoloa, armoa, rakkautta ja hengellistä Joulua ilman rihkama/tavarapaljoutta tai suurempaa Jouluahdistusta.